Nykykirjallisuus

2000-luvun kirjallisuus kamppailee lukijoistaan sähköisten viestintä- ja viihdemuotojen kanssa. Suomalaiset ovat silti säilyttäneet kaunokirjallisuuden aseman korkealla. Suomenkielinen kirjallisuus on ollut vahvassa kasvussa ja jo 2000-luvun alussa julkaistiin useita hyvin menestyneitä romaaneja, kuten Sofi Oksasen Puhdistus (2008). Suomalainen romaanikirjallisuus on ollut hyvin suosittua esimerkiksi Saksassa.
Romaanien suosiota nostattavat erilaiset kilpailut palkintoineen ja mediassa tiuhaa tahtia esiintyvät kirjailijat. Kirjailijat ovat olleet kirjallisuutemme alkuajoista lähtien kovaäänisin taiteilijajoukko. Suomenkielistä kirjallisuutta tuetaan runsaammin julkisilla varoilla kuin muita taiteenaloja. 2000-luvun kirjallisuuden tyylit kuitenkin vaihtelevat proosasta runoihin, eikä kertomusten tyyliä voi tarkkaan määritellä.

Sofi Oksasen bestseller Puhdistus on suosittu ympäri maailmaa. Sen käännösoikeudet on myyty noin 40:een eri maahan. Romaani on palkittu useilla palkinnoilla ja sen painosmäärät nousivat muutamassa kuukaudessa yli sadan tuhannen. Romaanin kerronta on harvinainen nykykirjallisuuteen verrattuna. Sen symbolit ja allegorisuus kasvattavat rinnakkaisia, tulkintaa vaativia tarinoita.

 

2000-luvun kirjallisuudesta voi nostaa yhden erityispiirteen yli muiden; runouden korkea taso,  runsaslukuisuus ja monipuoliset tekotavat. Suomessa julkaistaan yli sata runokokoelmaa vuosittain ja verkkoon kirjoitetut runot lisäävät määrää huomattavasti. Nykykirjallisuus on intertekstuaalista joka tarkoittaa tekstien välisen yhteyden merkittävää roolia merkitysten muodostuksessa.


Lähteet

• Haapala, Vesa - Hellström, Inkeri - Kantola, Janna - Kaseva, Tuomas - Korhonen, Riitta - Maijala, Minna - Saarikivi, Janne - Salo, Merja - Torkki, Juhana 2010. Särmä. Otava, Keuruu.
• Kuvat Wikimedia Commons, vapaasti kopioitava arkisto.

1980- ja 1990-lukujen kirjallisuus

Viime vuosikymmeninä, kun teoksia on julkaistu valtavaa vauhtia, ei enää ole ollut erotettavissa yhtä tiettyä ''genreä''. 1980- ja 1990-luvuilta voidaan erottaa kuitenkin kaksi eri tyyliä: modernismi ja postmodernismi. Voidaan ajatella, että postmodernismi on vain modernismin yksi suuntaus, mutta yleensä nämä kaksi tyyliä erotetaan toisistaan. Postmoderni tyyli ottaa modernismia enemmän kantaa esimerkiksi. Näinä viime vuosikymmeninä katse on siirtynyt myös enemmän tulevaisuutta kohti ja historia ei ole ollut enää niin suuri ihannoinnin kohde. Esimerkiksi romaani ''Suomen historia'' (1998) esittää kansallissankarin Mannerheimin alkoholistina, joka on lähinnä naisten perään.


Lähteet:

-Kurssimateriaali (Moodle)

1960- ja 1970-lukujen kirjallisuus

1960-luvun sanotaan vapauttaneen koko yhteiskunnan. Tabuja kaadettiin, yhteiskunnallisia tapahtumia seurattiin tarkkaan ja kirjailijan roolia venytettiin julkiseksi performanssiksi. Modernistisen kirjallisuuden korostama yksilön näkökulma murtui 1960-luvun kirjallisuudessa useiksi yhtäaikaisiksi, rinnakkaiksi näkökulmiksi. 1960-1970 luvun kirjallisuuden pääteemoja olivat seksuaalisten tabujen kaato. Ihmisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta kriittisesti kuvaava realistinen kirjallisuus oli yleistä. Kirjailijat ottivat myös kantaa eri asioihin omissa teoksissaan. Tunnettuja suomalaisia teoksia 1960-1970-luvuilta ovat muun muassa Pentti Saarikosken runokokoelma "Mitä tapahtuu todella?" (1962), joka leikkaa näkökulmia ajan poliittiseen kylmän sodan tilanteeseen, sekä Veijo Meren romaani "Peiliin piirretty nainen" (1963). Sen ajan tunnettuja naiskirjailijoita on muun muassa Eeva Kilpi (1928-).

Lähteet

• Haapala, Vesa - Hellström, Inkeri - Kantola, Janna - Kaseva, Tuomas - Korhonen, Riitta - Maijala, Minna - Saarikivi, Janne - Salo, Merja - Torkki, Juhana 2010. Särmä. Otava, Keuruu.

Sotavuosien kirjallisuus

 

Koko maailmaa järkyttänyt toinen maailmansota 1940-luvun alkupuoliskolla ja siihen liittyneet Suomessa käydyt sodat, talvisota ja jatkosota, vaikuttivat vahvasti kaikkeen kulttuuriin ja siten myös kirjallisuuteen. Suomalaisessa kirjallisuudessa 1940-1950 -luvuilla käsiteltiin sotaa niin suoraan (esimerkiksi Väinö Linnan Tuntematon Sotilas) kuin allegorisestikin (esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen).

Tuntematon sotilas -romaanin näytelmäsovitus Pyynikin kesäteatterin näyttämöllä 1997.

Väinö Linnan Tuntematon Sotilas (1954), josta on tehty myös kaksi elokuvaversiota, kuvaa jatkosotaa yhden konekiväärikomppanian näkökulmasta. Linna korostaa romaanissaan yksilön näkökulmaa, ja hän saikin kirjan ilmestymisen aikoihin kritiikkiä siitä, ettei kuvaa sotaa tarpeeksi laajasti ja yleiseltä tasolta. Nykyään yksilönäkökulmaa kuitenkin kiitellään. Linna pyrkii näkökulmavalinnallaan kuvaamaan sotaa tavallisen ihmisen tasolta ja näin esittämään kansalaisen ja sotilaan käsitystä sodasta. Tämä yksityinen näkökulma suurten linjojen kuvaamisen sijasta tuleekin laajasti tunnusomaiseksi sodanjälkeiselle kirjallisuudelle. Myös Väinö Linnan romaanisarja Täällä Pohjantähden alla (kolme osaa;1959, 1960, 1962) on tyypillistä sodanjälkeisen ajan kirjallisuutta. Ensimmäisessä osassa perisuomalainen Jussi rakentaa torppansa, Koskelan, jonka elämää tarkastellaan toisessa osassa Jussin pojan Akselin ja kolmannessa osassa Akselin lasten kautta. Kolmannessa osassa torpan arkiset toimet keskeyttää toinen maailmansota. Tuntematon sotilas -romaani kuvaa juuri Akselin pojan Vilhon johtamaa konekiväärikomppaniaa jatkosodassa. Näin romaaneista syntyy jatkumo.

Waltarin Sinuhe Egyptiläinen (1945) kuvaa sotaa allegorisesti. Egyptiläinen lääkäri Sinuhe kiertää useita Egyptin naapurimaiden hoveja ja tutkiskelee vallanpitäjien juonia ja sotasuunnitelmia. Sinuhe itse vastustaa sotaa ja joutuukin sodanvastaisten julkisten puheidensa vuoksi karkotetuksi Egyptistä. Egyptin on katsottu romaanissa kuvaavan toisen maailmansodan aikaista Englantia, ja Babylonin suurta Neuvostoliittoa. Vihamielinen khattien kansa edustaa romaanissa natsi-Saksaa. Romaanista onkin luettavissa toisen maailmansodan juonikuvioita ja mielettömyyttä. Sinuhe Egyptiläisestä tuli ulkomailla suosituimpia suomalaisia romaaneja, ja siitä on tehty jopa Hollywood-elokuvaversio.

Tove Jansson, muumikirjojen äiti, vuonna 1956

Sodanjälkeisessä kirjallisuudessa tuli suosituksi yksityinen näkökulmatekniikka. Enää ei kerrottu suuria tapahtumia yleisen kokemuksen kannalta ja kaikkitietävän kertojan puhumana, vaan nyt keskityttiin yksittäisen ihmisen havaintoihin ja kokemukseen tapahtumista. Näin korostettiin tavallista ihmistä. Myös ihmisen identiteettiä ja olemassaolon merkitystä pohdittiin. Sitä kysymystä käsitellään esimerkiksi Tove Janssonin Muumi-kirjoissa. Lastenkirjoina pidetyistä Muumeista löytyy aivan omat teemansa myös aikuisille lukijoille. Muumilaaksossa erityisesti Muumipappa on ahdistunut ja huolissaan omasta identiteetistään: hän yrittää jollakin tavalla tukea olemassaoloaan kirjoittamalla muistelmia.

Runous oli modernismin aikana vapautunut, mikä tarkoittaa sitä, että tiukasti noudatetuista runomitoista ja loppusoinnuista luovuttiin. Sodanjälkeinen runous oli voimakasta ja suorasanaista. Kuluneet kielikuvat ja riimittely hylättiin vanhanaikaisina. Runoissa pohdittiin olemassaoloa ja itseyttä, ja myös lyriikassa korostettiin yksilöä, kuten proosassakin.

Lähteet

• Haapala, Vesa - Hellström, Inkeri - Kantola, Janna - Kaseva, Tuomas - Korhonen, Riitta - Maijala, Minna - Saarikivi, Janne - Salo, Merja - Torkki, Juhana 2010. Särmä. Otava, Keuruu.
• Kuvat Wikimedia Commons, vapaasti kopioitava arkisto.

Modernismi

Modernismilla tarkoitetaan 1900-luvun alkupuolella syntyneitä taiteenalojen uudistamiseen pyrkineitä kulttuuriliikkeitä ja suuntauksia. Sen syntyyn vaikuttivat useat 1900-luvun alkuun ajoittuneet yhteiskunnan ja kulttuurin tapahtumat, kuten tieteiden kehitys, maailmansodat, naisten aseman parantuminen, kuin myös teollistuminen ja kaupungistuminen. Modernismin ajalla alettiin tarkastella maailmaa ihmisen tajunnan lävitse, kuten ihmisten mielen ailahduksien ja havaintojen kautta, jota kutsuttiin tajunnanvirtatekniikaksi. Kaunokirjallisuudessa modernismi vallitsi vain vuosisadan kolme ensimmäistä vuosikymmentä. 1900-luvun kirjalliset liikkeet, erilaiset ismit, olivat jo modernismia sekä aloitus myöhemmille kirjallisuuden uudistamispyrkimyksille. Kirjallisuus ei enää pyrkinyt jäljentämään pikkutarkasti todellisuutta, vaan keskittyi esittämään tulkintoja siitä. Runoudessa löydettiin uusi runomuoto, joka oli tunnettu sen vapaasta mitasta, arkipäivän puhekielestä, loppusoinnuttomuudesta sekä täsmällisistä ja tarkkarajaisista runokuvista, jotka alkoivat vastata ajan nuorekasta elämäntuntoa. Syntyi suuntauksia, joilla oli myös yhteiskunnallista merkitystä. Tunnetuimmat kirjallisuudessa vaikuttaneet ismit olivat muun muassa futurismi ja surrealismi. Futurismi vaikutti runoudessa sekä kuvataiteen suuntauksena. Se ilmaisi nimensä mukaisesti tulevaisuuden taidekäsitystä ja rakentui juuri erilaisten julkilausumien varaan. Surrealismissa painotettiin yllätyksellisyyttä ja sitä käytettiin pitkälti romaaneissa ja runoudessa. Kirjallisuudessa ja enimmäkseen taiteessa vaikuttaneet suuntaukset olivat kubismi, dadaismi ja ekspressionismi. Modernismin tunnetuimpia kirjailijoita on T.S. Eliot (1888-1965), James Joyce (1882-1941), Franz Kafka (1883-1924), William Faulkner (1897-1962). Suomalaisia modernismin kirjailijoita on muun muassa Edith Södergran (1892-1923), Pentti Haanpää (1905-1955), Aaro Hellaakoski (1893-1952), Helvi Hämäläinen (1907-1998).

      

Edith Södergran oli kansainvälisesti tunnettu kirjailija.

Lähteet

• Haapala, Vesa - Hellström, Inkeri - Kantola, Janna - Kaseva, Tuomas - Korhonen, Riitta - Maijala, Minna - Saarikivi, Janne - Salo, Merja - Torkki, Juhana 2010. Särmä. Otava, Keuruu.
• Kurssimateriaali Moodle
• Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Modernismi
• Wikipedia kuvahaku

Realismi

1800-luvulla maailma modernisoitui nopeasti. Tämä johti useisiin ongelmiin, esimerkiksi teollistumisen takia elinolot olivat kaupungeissa tukalat. Realistiset kirjailijat olivat niitä, jotka ottivat kantaa yhteiskunnan ongelmiin. Realistiset kirjailivat eivät siis enää kuvanneet täydellisiä ja ahkeria suomalaisia, kuten Runeberg runossaan Saarijärven Paavo. Sen sijaan kuvattiinkin todellisuuden karuus. Realismista astetta jyrkempi suuntaus on naturalismi eli ns. ''inhorealismi''. Se pyrkii äärimmäisen todenmukaiseen kuvaukseen, mutta asioita voidaan myös liioitella negatiiviseen sävyyn. Tämä negatiivinen sävy saikin kritiikkiä. Tunnettuja suomalaisia realistikirjailijoita ovat mm. Minna Canth (1844-1897) ja Juhani Aho (1861-1921)

Minna Canth oli kuopiolainen kirjailija, joka hoiti myös Kuopiossa eri liikkeitä. Tuohon aikaan realistikirjailijoilla oli tapana tutustua karuun todellisuuteen esimerkiksi kiertelemällä sairaaloissa ja vankiloissa. Minna Canth kierteli itse mm. sairaaloissa, toreilla, vankiloissa ja köyhäntaloissa kerätäkseen ainestoa. Teoksissa kerrottiinkin usein tarinoita, jotka oli kerätty yhteen aineistoista. Yksi tunetuimmista Canthin teoksista on ''Työmiehen vaimo'', joka ilmestyi vuonna 1885. Lyhykäisesti tässä näytelmän muotoon kirjoitetusta kirjassa on kyse naisesta, jonka aviomies ajaa perheen kurjuuteen esimerksiksi ryyppäämällä. Tämä teos ottaa kantaa alkoholiin ja sukupuolien epätasa-arvoisuuuteen.

Juhani Aho oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka pystyi elättämään itsensä vain kirjoittamalla. Hän tekikin pitkän, jopa nelisenkymmenttä vuotta kestäneen, kirjailijan uran. Tuohon aikaan realistikirjailijat ottivat yleensä kantaa naisten asemaan, mutta Juhani Aho kirjoitti myös miestein tunteista esimerkiksi teoksessaan ''Yksin'', joka julkaistiin vuonna 1890.


Lähteet: -Kurssimateriaali(moodle)
             -Wikipedia(muutamia yksityiskohtia kirjailijoista, kuvat)
         

Kansallisromantiikka

Kun Suomi liitettiin osaksi Venäjää vuonna 1809 ja Suomelle annettiin autonominen asema, Venäjän keisari korosti Suomen nousua kansakuntien joukkoon. Suomen kansanluonnetta oltiin kuitenkin pohdittu jo kauan, mutta vasta Ruotsista irtauduttuaan suomalaiset ymmärsivät, ettei Suomi olisi enää osa Ruotsia. Suomalainen sivistyneistö ottikin tehtäväkseen kansakunnan identiteetin luomisen.
Venäjän sensuuri oli noina aikoina hyvin kovaa ja monet suomalaiset lehdet lakkautettiin, koska lehtien sisältö ei miellyttänyt venäläisiä. Kun Turun yliopisto tuhoutui kaupungissa riehuneessa tulipalossa vuonna 1827, yliopisto siirrettiin pääkaupunkiin Helsinkiin ja suhde Ruotsiin löyhentyi entisestään.

Helsingin yliopistossa alkoi kokoontua suomenmielinen Lauantaiseura, jonka jäseninä olivat muun muassa Johan Vilhelm Snellman, Johan Ludvig Runeberg, Zacharias Topelius ja Elias Lönnrot. Lauantaiseuran lähtökohtana oli sivistyneistön kansallistaminen ja kansan sivistäminen. Suomen kielestä haluttiin sivistyskieli ja siksi oli luotava runsas kansankielinen kirjallisuus. Useimmat seuran jäsenet eivät suomenmielisyydestään huolimatta osanneet puhua suomea, vaan olivat ruotsinkielisiä. Vuonna 1831 fennomaanit perustivatkin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, joka tuki suomenkielisen kirjallisuuden syntyä. Romanttisten ihanteiden mukaan kansanrunoudessa ilmeni kansanluonne; villiys, elävyys, vallattomuus ja vapaus sekä kyky sivistykseen. Kansanrunous toimi pohjana luontaisten tuntojen ja kulttuurin kehitykselle.

Elias Lönnrotin kokoama Kalevala (1835, toinen laajempi versio 1849) nosti Suomen sivistysvaltioiden joukkoon mahtavalla myyttisellä muinaishistoriallaan. Teos on ideologinen ja sen mallina käytettiin muita kansalliseepoksia. Koska sivistyneistön suomen kielen taito oli todella huono, Kalevalan merkitys kasvoi yhdessä suomalaisen lukijakunnan kanssa. Lönnrot oli myös yksi merkittävistä suomen kirjakielen kehittäjistä. Hän kokosi useita sanakirjoja ja keksi monille kulttuurin osa-alueille suomenkieliset nimensä, esimerkiksi sanan kirjallisuus hän keksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nimeä varten.

Zacharias Topelius, historioitsija ja kirjailija, tahtoi vallan sivistyneen porvariston käsiin, koska ruotsinkielinen aatelisto edusti hänen mielestään mennyttä aikaa. Porvariston näkemys kansasta oli ihanteellinen romanttiseen tapaan. Teoksessaan Boken om vårt land (1875, Maamme kirja) hän kuvaa suomalaiset jumalanpelkoisiksi, uutteriksi, karaistuneiksi, kärsivällisiksi, uhrautuvaisiksi, rauhallisiksi, lojaaleiksi, hidasluontoisiksi ja tiedonhaluisiksi. Topeliuksen kuva suomen kansasta elää edelleen vahvana stereotypiana.

Johan Ludvig Runeberg kuvasi suomen kansan ristiriidattomaksi ja uskolliseksi eeppisissä runoelmissaan. Hän loi arkityypin suomalaisesta miehestä runossaan Saarijärven Paavosta (kokoelmassa Dikter, 1830, Runoja). Paavo ei lannistu vaikeimmissakaan oloissa, vaan jatkaa sitkeästi yrittämistä. Runebergin todellinen kuva kansasta oli kuitenkin päinvastainen kuin hänen romanttisten ihanteiden mukaan kuvailemansa kansa. Tavallinen kansa oli likaista, äänekästä ja eläimellistä. Runebergin tunnetuin teos on Fänrik Ståls sägner (1848, 1869; Vänrikki Stoolin tarinat), joka käsittelee Suomen sotaa. Kokoelman ensimmäinen runo Maamme valittiin myöhemmin Suomen kansallislauluksi.

1800-luvulla kasvavan porvariston vapaa-aika lisääntyi. Ihmiset alkoivat lukea ajankuluksi ja Suomeen syntyi uudenlaista kirjallisuutta; käyttökirjallisuuden, uskonnollisen kirjallisuuden ja runouden rinnalle nousi romaani. Romaanien lukua harrastivat erityisesti naiset, jotka eivät osallistuneet työn tekoon tai julkiseen elämään. Joutilaisuutta helpotettiin lukemalla sankaritarinoita, joiden lopussa sankaritar sai sankarinsa. Useimmat suomalaiset romaanikirjailijat olivatkin naisia, mutta kirjallisuus ei ollut vielä naisille ammatti. Tunnetuin romaanikirjailija oli Fredrika Runeberg, Johan Ludvig Runebergin puoliso. Hänen romaaneissaan naiset pohtivat asemaansa, joka olikin pieni itu naisasialle.

Nurmijärveläinen, nuori ylioppilas Aleksis Stenvall otti osaa Suomalaisen Kirjallisuuden seuran kilpailuun, jossa etsittiin parasta suomalaista teatterikappaletta. Noihin aikoihin kirjailijanimensä keksinyt Aleksis Kivi voitti palkinnon Kalevalaan pohjautuvalla Kullervo-tragediallaan vuonna 1860. Lopullisen Kullervon hän sai valmiiksi vasta 1864 ja saman vuoden lopussa ilmestyi komedia Nummisuutarit. Kiven näytelmistä ainoastaan Lea esitettiin hänen elinaikanaan. Kiven pääteos Kullervon ja Nummisuutarien ohella on Seitsemän veljestä -romaani, joka julkaistiin vuonna 1970. Humoristinen romaani kuvaa yhteiskuntaan sopeutumattomien, luonnon keskellä elämää havittelevien veljesten elämää. Kivi käytti inspiraation lähteinään monia klassikoita ja Raamattua.

Lähteet

• Haapala, Vesa - Hellström, Inkeri - Kantola, Janna - Kaseva, Tuomas - Korhonen, Riitta - Maijala, Minna - Saarikivi, Janne - Salo, Merja - Torkki, Juhana 2010. Särmä. Otava, Keuruu.
• Kuvat Wikimedia Commons, vapaasti kopioitava arkisto.